fbpx

Kustannussäästöt - Paljonko ne on ja mistä ne koostuu?

LED-valaistuksen säästöt ovat kuuma aihe – eikä aiheetta. Uudesta valaistuksesta saatavat säästöt ovat todellisia, ja monestikin todella merkittäviä. Mutta kuinka paljon taloyhtiön uusi valaistus voi tuoda säästöjä?

Taloyhtiöiden valaistusuudistukset maksavat itsensä takaisin keskimäärin 3-10 vuoden aikana.

Säästöt koostuvat energia- ja huoltokustannuksista. Säästöjen määrä riippuu valaisinten määrästä, nykyisistä lampputyypeistä ja käyttötarkoituksesta.

 

Ulkovalaistuksessa suurimmat säästöt tulevat energiakustannuksista ja pienempi osuus huollon kustannuksista. Meillä Suomessa on paljon pimeitä tunteja vuodessa ja näiden aikojen valaisemiseen käytetään merkittävä määrä energiaa.

Porraskäytävissä ja muissa yleisissä tiloissa suurin osa kustannuksista muodostuu huollosta ja pienempi osa energiakustannuksista.  Lampunvaihdot, valaisimien korjaukset ja valokatkaisijoiden vaihtotyöt kerryttävät tuhansien eurojen ylimääräisiä kustannuksia taloyhtiöön pitkällä aikavälillä.

Parkkihallien valaistukset sen sijaan ovat energiasyöppöjä ja lisäksi niissä on korkeat huoltokustannukset.

Kuvassa elinkaarensa lopussa oleva valaistus. Energia- ja huoltokustannukset ovat edelleen korkeat. Samalla valoteho heikko ja julkisivu rauhaton.

On hyvä muistaa, että perinteisen valaistustekniikan käyttämä energia ei tuo mitään lisäarvoa ja uusi valaistus voidaan valjastaa osaksi energiatehokkuutta.

Jos koko kiinteistön valaistus uusitaan nykyaikaan. Koko kiinteistön energiatehokkuus paranee keskimäärin 10 % ja koko valaistuksen käyttökustannukset pienenevät 90 %. Kyse voi olla pienelläkin taloyhtiölle tuhansista euroista vuodessa.

Hyvin suunniteltu taloyhtiön valaistus on energiatehokas ja mahdollisimman hyvin toimiva, pitkäikäinen ja huoltovapaa. Tämä tarkoittaa matalaa elinkaarikustannusta. Elinkaarikustannus tarkoittaa kustannusta, joka tulee investoinnista, valaistuksen käyttämästä energiasta ja huoltoon ja ylläpitoon kuluvasta rahasta.

Näistä asioista uuden valaistuksen energiatehokkuus muodostuu:

  • Valaistustapa / Valaisinsijoittelu

Valaisin

  • Hyötysuhde
  • Valonjako
  • Liitäntälaite
  • Valontehokkuus

Ohjaus ja valonmäärä

  • Käsiohjaus
  • Läsnäolo
  • Säätö
  • Aika
  • Tilanne

Ympäristö

  • Rakenteet
  • Luonnonvalo
  • Pinnat
  • Rakennukset, puut, kivet ynm
  • Asennuskorkeus

Palvelu ja jatkuvuus

  • Huolto ja ylläpito
  • Varaosien ja vastaavien valaismien saatavuus

 

Energiakulutukseltaan kalleimmat ja eniten huoltokustannuksia aiheuttavat valonlähteet ovat pienoisloistelamput ja elohopeahöyrylamput

Taloyhtiöiden ulkovalaistuksissa useimmiten käytössä olevat ja energiatehottomimmat vaihtoehdot ovat elohopea- ja hehkulamput, joiden valmistus on kielletty. Näiden lamppujen energiankulutus on korkea ja valontuottokyky vähäinen.

Toteuttamassamme kohteessa taloyhtiön piha-alueelle vaihdettiin uudet LED-valaisimet vanhojen elohopealampullisten valaisimien tilalle. Vaihdettuja valaisimia oli noin 15 kpl. Säästöt ensimmäiselle 5 vuodelle olivat yli 8 000 €.

Myös pienoisloisteputket ovat energiankulutukseltaan melko korkeita ja herkkiä vikaantumaan. Erityisesti porraskäytävissä pienoisloistelamput vikaantuvat herkästi koska sytytys/sammutus kertoja on paljon.

Esimerkki taloyhtiöstä, jossa 60 porraskäytävän valaisinta pienoisloistelampuilla. Huolto- ja energiakustannukset ovat 10 vuoden ajanjaksolle ovat noin 5 500 € – 7 500 € väliltä.

Miksi? 10 vuoden ajanjaksolla kaikki loisteputkilamput rikkoutuvat vähintään 2-3 kertaa, jokainen valokatkaisija ja porrasvaloautomaatit vaihdetaan vähintään kerran. Näiden lisäksi 4-5 % valaisimista hajoaa ja ne on vaihdettava uusiin. Tämän päälle tulevat vielä energiakustannukset. Monesta pienestä asiasta syntyy lopulta suuria kustannuksia pitkälle aikavälille.

 

Esimerkkejä miltä energiatehottomat ja paljon huoltoa vaativat valaisimet näyttävät

Tyypillinen näky sähköpääkeskuksessa? Tähän lamppu määrään on hukkunut useita satoja euroja huoltokuluja ja näiden kuluttama energia mitataan tuhansissa euroissa

 

Usein valaistuksen huoltokustannukset jäävät kuitenkin liian vähälle huomiolle. Kustannukset kirjataan yleisiin kiinteistön korjauskuluihin ja näin kulut helposti hukkuvat muiden kustannusten sekaan.

 Huoltokustannukset muodostuvat näistä:

  • Lamput
  • Lamppujen vaihto
  • Lamppujen vaihdossa käytettävät nostimet
  • Kokonaan uusittavat valaisimet
  • Valaisimien rikkoutuneet kuvut
  • Valaisimien kupujen puhdistus
  • Valaisimien liitäntälaitteet
  • Valokatkaisijat
  • Porrasvaloautomaatti

Valonlähteiden vaihdot kuuluvat monesti huoltosopimukseen, mutta itse valonlähteestä laskutetaan. Pienoisloistelamput ovat hinnaltaan korkeimpia.

Pienoisloisteputket: 10–25 € kpl – Kestävät huonosti sytytys-sammutussykliä ja näitä joudutaan uusimaan muutaman vuoden välein.

Valokatkaisijoita on useita jokaisessa kerroksessa. Katkaisijan vaihtaminen on sähkömiehen työtä. Yksittäinen valokatkaisija työkustannuksineen on noin 40-50 € kpl. Katkaisijat kestävät käytössä 5-6 vuotta.

Porrasvaloautomatiikan vaihto tulee eteen kerran 5–8 vuodessa ja maksaa rappukäytävää kohden 70 € – 100 €.

Valaisimien rikkoutuessa ne vaihdetaan usein uusiin. Korjauksia ei kannata tehdä, koska varaosia on vaikea saada ja hinta lähellä uutta valaisinta.

Rikkoutuneet kuvut voidaan vaihtaa uusiin, mutta tarvikkeiden hinnat ovat monesti hyvin korkeita ja mallista riippuen niitä on vaikea löytää. Yleensä rikkoutunut kupu tarkoittaa uuden valaisimen vaihtoa.

Likaantuneiden kupujen puhdistamista tehdään hyvin harvoin. Se kyllä kannattaa, koska puhdistaminen vähentää lämpövaikutuksia ja pidentää valaisimen käyttöikää.

Valaisimen elinkaari on mallista riippuen 8–30 vuotta, jonka jälkeen ne on vaihdettava uusiin.

 

Porraskäytävien huoltokustannukset muodostuu monista pienistä asioista jotka muodostavat tuhansien eurojen ulos valuvan rahavirran vuosien saatossa. Kuvassa huoltovapaa LED-valaistus.

 

Paljonko lamput kuluttavat energiaa vuodessa?

Elohopealamput

(+ merkin jälkeinen wattimäärä tarkoittaa liitäntälaitetehoa)

Ottoteho – Kulutus vuodessa euroissa vuodessa
50w + 10w – – > 25€
80w + 15w – – > 40€
125w + 25w – – > 70€
250w + 50w – – > 125€
400w + 80w – – > 200€

Perhoslamput ja pistokantaiset loisteputkilamput

(+ merkin jälkeinen watti määrä tarkoittaa liitäntälaitetehoa)

Ottoteho – Kulutus vuodessa euroissa vuodessa
18w + 3w – – > 9€
28w + 3w – – > 13€
38w + 3w – – > 17€
55w + 3w – – > 24€

Hehkulamput

Ottoteho – Kulutus vuodessa euroissa vuodessa
40w – – > 17€
60w – – > 25€
80w – – > 34€

Loisteputket

Ottoteho – Kulutus vuodessa euroissa vuodessa
23w – – > 22€
46w – – > 40€
72w – – > 70€

Juha Heiskanen

Juha Heiskanen

Valoram Oy – Valaistusasiantuntija

045 127 1130
www.valoram.fi

Share This